Kirjoitamme ajankohtaisista aiheista suomeksi ja ruotsiksi puotitiskin takaa. Tervetuloa!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Avaimen luovutus

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja blogin seuraajia näistä 2,5 vuodesta! Huomeniltana ojennamme haikein mielin liikkeen avaimen uudelle yrittäjälle, jolle toivotamme kovasti onnea. Onneksi toiminta jatkuu, joskin hieman eri konseptilla.  Näyttäisi siltä, että äideillekin tulisi jotakin.Sitähän meiltä on usein kyseltykin.

Nämä ovat olleet antoisat vuodet ja asiakaskuntamme on ollut todella miellyttävää ja kannustavaa. Jos viime vuotisia lahjakortteja on vieä lunastamatta, ei hätää, sovimme asiasta uuden liikkeenharjoittajan kanssa. Niin ja onhan liike vielä huomenna 31.12.2012 auki klo 10-15. Tervetuloa tekemään löytöjä -  kaikista tuotteista annamme 70% alennuksen. Etenkin poikien vaatteita ja kenkiä on vielä melko runsaasti tarjolla.

Onpa taas kerran todettu, ettei neljän lapsen äiti voi olla yrittäjä ja samaan aikaan hoitaa vaativaa toista työtä. Gumbostrand Konst & Form nielaisi tämän yrittäjän kokonaan. Tervetuloa Gumboon tutustumaan: taidetta, herkuttelua, shoppailua ja tapahtumia on tarjolla. Nähdään siis!

Tack så mycket åt er alla! Välkommen till Gumbostrand Konst & Form - vi ses igen!

tiistai 11. joulukuuta 2012

OTA 3 - MAKSA 1

Liiketilassamme vanhassa Porvoossa aloittaa uusi yrittäjä tammikuussa 2013.
Nyt kannattaa tulla ostoksille:
OTA 3 - MAKSA 1
saat siis 2 halvinta kaupan päälle. Tarjous koskee kaikkia tuotteita ja on voimassa vuoden loppuun asti.

Nettikaupan asiakkaille meillä on seuraava tarjous.
Jos ostat nyt tuotteen verkkokaupastamme, annamme sinulle 50% alennuksen kaikista seuraavista ostoistasi. Alennus astuu voimaan viimeistään kolmen päivän kuluessa ensimmäisestä tilauksestasi ja on voimassa kaikille tuotteille vuoden loppuun asti.

Tervetuloa shoppailemaan - niin kauan kuin tavaraa riittää.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Va fick far ifjol?

Fick han kanske en raktvål till farsdagen?


I så fall finns det ännu kvar för att den är ju så riklig.
Hur skulle det vara den här gången med en Hair & Body Wash i samma serie.



Du hittar Crabtree & Evelyns produkter också i nätbutiken.

Trevlig farsdag den 11.11.2012!


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Uutisia puotitiskin takaa

Kuten ehkä olette huomanneet, nuorempi siskoksista on hävinnyt tiskin takaa. Syykin on selvinnyt: ihana pikku prinsessa, 3470 g, 49 cm. Kaupassa teitä palvelee nyt aina niin hyväntuulinen Linda.

Vihdoinkin saa itsekin nauttia silkinpehmeistä vauvanvaatteista - ja niitähän onkin (yllätys yllätys) kertynyt jonkin verran Sevelynistä omiin kaappeihin odottamaan. Tässä esimerkiksi Natura Puran potkuasu. Pikkuinen näyttää suorastaan nauttivan siitä ja nukkuu yönsä hyvin. Olisipa näitä äideillekin!



Prinsessoille sopiva mekko:



Ison siskon (eli omistajan) voi bongata liikkeestä lähinnä lauantaisin. Hurja projekti vie kaiken muun ajan. Voit seurata sitä täältä.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mukavaa syksyä!


Creamien ihanuuksia on ladattu nettikauppaan.
Sevelynin nimikkomalli poseerasi ulkona ihanan lämpimänä sunnuntaina.
Vietimme varmaankin viimeisiä näin lämpimiä syyspäiviä tällä kaudella.
 
 
 

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ostosten Yö 31.8.2012!


Mukavaa shoppailua perjantaina Wanhassa Porvoossa. Ota ystäväsi mukaan ja tule nauttimaan mukavasta tunnelmasta, liikkeet, kahvilat ja ravintolat auki ilta myöhään.
 
Tervetuloa!

Tutustu alla olevasta linkistä
https://www.facebook.com/events/458923704126081/


torstai 23. elokuuta 2012

Viikonloppuna kenkäostoksille!


Olemme vielä tänä viikonloppuna sunnuntaina auki (kello 12-15).
Kesän loppuhuipennuksena kaikki kengät -40%.